Kesällä 1968 avasi Samppa Hietala Lapualle ensimmäisen grillin. Tuolloin tuotevalikoimaan kuului makkarat, perushampurilaiset, ranskalaiset ja kyljys. Valikoima tietysti kehittyi vuosien myötä ja asiakkaiden pyynnöstä. Samppa avasi samalla konseptilla grillin myös Kauhavalle, jossa se toimii tänäkin päivänä Samburger nimellä. Uudet yrittäjät aloittivat siellä vuonna 1984. Grilliherkut maistuivat asiakkaille niin läheltä kuin kaukaa ja Lapuan Grilli tuli tutuksi sloganillaan "Tunnetut tuoreet tuotteet".

Vuonna 1984 Lapuan Grilli siirtyi uuteen rakennukseen, Toritaloon Matkahuollon viereen. Uusissa tiloissa oli hyvä ja helppo toimia ja ruokalistaa taas laajennettiin. Sampan poika Juha otti vetovastuun vuonna 1988 Sampan jäädessä ansaitulle eläkkeelle. Lapuan Grillin nimi on koko sen historian ajan kääntynyt ihmisten suussa Sampan Grilliksi ja tänäkin päivänä sitä nimeä osa asiakkaista käyttää. Tuotteet tehdään yhä samalla konseptilla; käyttäen tuoreita raaka-aineita, annosten valmistus tapahtuu ripeästi ja haluamme panostaa reippaaseen ja ystävälliseen asiakaspalveluun.

Talvella Lapuan Grilli muuttui osake-yhtiöksi Juhan saadessa mukaan kolme tytärtään. Satu, Sanna ja Suvi ovat nyt isänsä rinnalla jatkamassa isoisänsä Sampan jalanjälkiä





Yhteystiedot - Lapuan grilli Oy- Metsäkiventie 2, 62100 Lapua - 045-2566 860

Webmaster Sara-Taito
© Copyright Lapuan grilli